Ruokarauhaa, kiitos!

28.12.2018

Juhlapyhien aikana ruoka on usein keskiössä ja meille, joilla on ongelmallinen suhde ruokaan ja syömiseen, erityisesti yhteiset ruokailutilanteet tuottavat tavallista enemmän päänvaivaa. 

Itselläni ja uskoakseni monella muullakin juuret juontavat lapsuuteen ja oman perheen tapaan suhtautua ruokaan ja puhua siitä. Ollessani vasta lapsi äiti kannusti tiukkoihin nälkäkuureihin ja lähes jokainen suupala laskettiin ja tuomittiin. Ruokaan liittyi nautinto, nautintoon syyllisyys. Lihavuus oli pahinta, mitä ihmiselle saattoi tapahtua ja laihduttaminen oli ihailtavaa luonteen lujuutta. 

Syömiseen liittyvä häpeä johti salasyöpöttelyyn sekä laihduttamisen ja lihomisen kierteeseen, joka jatkui senkin jälkeen, kun muutti omilleen eikä enää ollut syömisestään kenellekään tilivelvollinen. Keho ja mieli pitävät edelleen tiukasti kiinni opitusta, joten itsensä joutuu ohjelmoimaan taas uudelleen löytääkseen tasapainon. Se ei ole helppoa eikä nopeaa, sitä muutos harvoin on. 

Nyt olen itse vuorostani asemassa jossa voin vaikuttaa siihen, millainen suhde ruokaan lapselleni muodostuu - terve ja mutkaton vai samanlainen kuin minulla itselläni. Se mitä teen ja sanon nyt, on vuosien päästä lapseni muisto ja kokemus, joka vaikuttaa kaikkeen: kuinka hän näkee itsensä, kuinka hän kohtelee muita. Tämä ei tietenkään rajoitu pelkästään ruokaan ja syömiseen, vaan myös laajemmin itsetuntoon ja sen tukemiseen. 

Yhteisöllisemmin ajateltuna me aikuiset olemme kaikki vastuussa siitä, millaisen syömisen mallin seuraava sukupolvi saa. Tuleeko yhteisestä ruokailusta mieleen hyvät maut, perinteet ja yhdessäolo, joista haluaa nauttia aikuisenakin vai häpeä, jota kantaa pitkälle aikuisuuteen. Helpommin sanottu kuin tehty. Me aikuiset tarvitsemme tähän paljon tukea, toisiamme, jotta voisimme itse paremmin ja kykenisimme näyttämään parempaa mallia perheen pienimmille. 

Tarvitaan positiivista ryhmäpainetta, tarvitaan ruokarauhaa. Kuvittelepa vain hetkeksi, että joutuisit itse tilanteeseen, jossa koet olosi epämukavaksi, vaivautuneeksi tai ahdistuneeksi. Vaikka syömiseen liittyvät kommentit halutaan nähdä viattomina ja pahaa tarkoittamattomina, viiltävät ne silti terävästi. "Kuinka sinä jaksat syödä noin paljon", kun päätät ottaa sen verran ruokaa kuin tekee mieli, mutta kommentin jälkeen et enää kehtaa. "Paljonkohan tuossa on kaloreita", kun yrität nauttia ruuasta, mutta tuntuu kuin olisit selityksen velkaa. "Oletko laihiksella, kun kieltäydyt jälkiruuasta", kun ehkä oletkin, mutta et välittäisi puhua siitä ääneen ja ruotia asiaa ruokapöydässä. 

Rento kahvitteluhetki menee parhaiten pilalle toteamalla, että "en saisi syödä kakkua, mutta jos nyt tämän kerran ja lenkkeilen sitten illalla". Toteamusta seuraa odottava hiljaisuus, jolloin kuuluisi vastata jotakin siihen tapaan, että eihän sinun todellakaan tarvitse. Minun se tässä kuuluisi linjoistani pitää parempaa huolta. Pahinta on huomata olevansa itse se henkilö, joka sanoo noin, toistaa opittuja malleja ja ruoskii itseään ja samalla muita. Joka näkee liikunnankin pelkästään rangaistuksena ja jonka näkemystä media kaikkine kinkunsulatusvinkkeineen tukee. 

Ei tunnu hyvältä olla se henkilö, jolla on tarve perustella ja puolustella syömistään; "jos nyt tämän kerran, kun on joulu". Mitä jos vain söisi. Mitä jos vain ottaisi sen palan kakkua ja kiittäisi emäntää. Tai jättäisi syömättä, eikä emäntä tekisi siitä numeroa. Mitä jos ei kävisikään puntarilla pyhien aikana, vaikka iltapäivälehdet niin kehottavat tekemään. Ehkä lapset oppisivat jotakin muuta kuin laihdutusvinkkejä. 

 Ruokarauha tarkoittaa sitä, että näitä kiusallisia ja ahdistavia tilanteita ei syntyisi ja jokainen saisi syödä ruokansa rauhassa; keventäjät, nälkäiset, vegaanit, karppaajat, allergiset - kaikki. Ja hei muuten, kaikesta ruuasta ei tarvitse pitää, mutta suurieleiset "hyi ja yök"-kakomiset eivät kuulu ruokapöytään. Ruokarauha on myös sitä, että saa vapaasti rakastaa lipeäkalaa ja laittaa rusinoita porkkanalaatikkoon, vaikka muut eivät olisikaan samaa mieltä. 

Siispä, kun Turussa julistetaan joulurauha, voitaisiin jokaisessa ruokapöydässä julistaa myös ruokarauha. Eikä vain jouluna, vaan myös vuoden jokaisena päivänä.


Alexandra on "365 kehopositiivinen"-kollektiivin aktiivijäsen, joka on ollut mukana toiminnassa syksystä 2018. Hän on harrastelija kuvaaja, mielenterveyskuntoutujien puolella työskentelevä sosionomi ja yhden lapsen äiti.

Juhlapyhien aikana ruoka on usein keskiössä ja meille, joilla on ongelmallinen suhde ruokaan ja syömiseen, erityisesti yhteiset ruokailutilanteet tuottavat tavallista enemmän päänvaivaa.

MTV3 lanseerasi taannoin suuren mediahuomion saattelemana uuden tuotantokauden sarjasta Olet mitä syöt!